Maallikot saarnaajien sääntökunnassa

Luultavasti monetkaan eivät tiedä, että sisarten ja veljien lisäksi dominikaanisääntökuntaan kuuluu myös maallikoita. Tämä onkin hyvin ymmärrettävää, sillä Pohjoismaissa katolinen sääntökuntaelämä yleensäkin on viime vuosikymmeniin asti ollut jatkuvasti varsin epätavallista ja näkymätöntä. Nykyisin Suomessa on noin kymmenen eri katolisen sääntökunnan jäseniä. Yksi näistä on dominikaanien sääntökunta, jolla on mm. kirjasto Helsingissä Ritarikadulla. Dominikaanisääntökunnan maallikkohaaran ryhmä  toimii samoissa tiloissa.

Maallikkodominikaanien historia on itse asiassa vain hyvin vähän nuorempi kuin sääntökunnan muiden haarojen. Jo ensimmäisten vuosikymmenien aikana maallikot alkoivat liittyä veljien yhteyteen, ja muutaman vuosikymmenen kuluttua saatiin sääntö, joka loi yhteisömuodon niille, jotka halusivat liittyä sääntökuntaan sen täysiarvoisina jäseninä, mutta liittymättä luostariyhteisöön.

Maallikkohaaran säännöissä puhutaan opiskelusta, rukouksesta ja julistamisesta dominikaanimaallikoiden erityispiirteenä. Tämä ilmentää hyvin sitä henkeä, mikä vallitsee koko sääntökunnassa. Dominicus (1170-1221) lähetti ensimmäiset veljensä vastaperustettuihin yliopistoihin. Hän piti perusteellista teologista tietoa ja erityisesti Raamattua koskevaa tietoa välttämättömänä pohjana jokaiselle, joka halusi antautua dialogiin toisinajattelevien kanssa.

Aikalaisten todistukset kertovat  Dominicuksen jatkuvasta rukoilemisesta ja hänen erityisestä säälistään niitä kohtaan, jotka eri tavoin olivat joutuneet kauas Jumalasta. Dominicuksella rukous puhkesi saarnaksi, ja hän lähetti jo aikaisin veljensä ulos maailmaan julistamaan Jumalan sanaa.

Hän näki alusta alkaen ja teroitti sitä myös veljille, että jotta julistus olisi uskottavaa, täytyi saarnaajaveljien elämän olla sopusoinnussa hänen sanojensa kanssa. Hänen halunsa vakuuttaa, välittää totuus, jota hän rakasti, ei koskaan ajanut häntä käyttämään autoritaarisia keinoja. Sen sijaan Dominicus oli dialogin ihminen. Hän vakuutti kuulijansa hehkuvalla ja voimakkaalla puheellaan,  mutta myös nöyrästi tietoisena siitä, että totuudella todella on kyky vapauttaa. Näin kirjoittaa hänen elämäkertansa kirjoittaja Jordanus Saksilainen (1190-1237).

Dominikaanien tunnuslauseella on kaksi suuntaa, latinaksi contemplare et contemplata aliis tradere. Toisaalta siis kontemplatiivinen elämä, suunta sisäänpäin. Toisaalta liike ulospäin: sen välittäminen, mitä on nähnyt, hengellisen kokemuksen jakaminen toisille ihmisille. Voi sanoa, että koko dominikaanisääntökunnan historia eletään näiden kahden kiintopisteen jännityskentässä.

Eräs niistä, jotka todella ovat saaneet nämä molemmat suunnat elämään omassa elämässään oli Katariina Sienalainen (1347-1380), historian tunnetuin maallikkodominikaani, joka vuonna 1970 julistettiin kirkon opettajaksi vain muutamia päiviä Avilan Teresan jälkeen. Katariina ei milloinkaan elänyt luostarin kammiossa, vaan puhui sen sijaan itsetuntemuksen kammiosta, jonka hän rakensi sisimpäänsä. Juuri hänen syvä kontemplatiivinen elämänsä ajoi hänet radikaaliin ankkuroitumiseen aikaansa ja intensiiviseen työhön kirkon uudistamiseksi, ykseyden ja rauhan saavuttamiseksi.

Maallikkohaaran haasteet nykyaikana

Oman aikamme suuret muutokset eivät ole menneet ohi huomaamatta. Maallistuminen, nopea tekniikan kehitys, median kautta välittyvä globaalinen perspektiivi - tämä kaikki vaatii uusia tapoja toteuttaa sitä henkeä, joka on sääntökunnassa perustavaa laatua. Maallikkohaaran sääntö uudistettiin maailman maallikkodominikaanien kongressissa Montrealissa v. 1985 ja   paria vuotta myöhemmin vahvistettiin uusi "Dominikaanien maallikkohaaran sääntö". Sääntö on aikaisempaa joustavampi ja  ottaa huomioon eri puolilla maailmaa toimivien ryhmien erilaiset elämisen ehdot. Toisaalta suuri paino on pantu henkilökohtaiselle kutsumukselle, toisaalta tarpeelle saada sellainen vahva koulutus, joka tekee yksityiselle dominikaanille mahdolliseksi ymmärtää ja julistaa evankeliumia. Monissa kohdissa painotetaan myös yhteiskunnan tarkastelua.

Jokainen provinssi puolestaan täydentää sääntöä paikallisilla ohjeilla, jotka sisältävät määräyksiä ryhmien johtamisesta, uusien jäsenten ottamisesta, opiskeluohjelmasta ynnä muusta.

Pohjolassa on maallikkoryhmien yhteistyötä alueellisella tasolla. Ryhmiä toimii Tukholmassa, Lundissa, Oslossa ja  Helsingissä.

Yhteistyötä on myös eurooppalaisella tasolla. Kun maallikkodominikaanit tapasivat v. 1990 Prouillessa, missä dominikaanisääntökunnan kehto on kerran ollut, kokoukseen osallistui myös useiden Itä-Euroopan maiden edustajia. Useissa Itä-Euroopan  maissa sääntökunnan maallikkohaaran maanalaiset ryhmät jatkoivat yhteisöinä dominikaanista elämää kommunismin aikana. Esim. Unkarissa oli seitsemän ryhmän onnistunut pysyä hengissä kolme  vuotta huolimatta kielloista, jotka koskivat kaikkia sääntökuntaelämän muotoja. Kun kiellot kumottiin vuonna 1989, heille avautui suuri toimintakenttä: uskonnonopetuksen ja sielunhoidon tarve on osoittautunut lähes rajattomaksi.

Jäsenyys maallikkohaarassa ei kuitenkaan koskaan ole sidottu vain tiettyyn toimintaan. Kuuluminen dominikaanisääntökuntaan koskee koko elämää, koko ihmistä. Se  merkitsee sitä, että jokainen dominikaani - maallikot, sisaret ja veljet - antaa itsensä vähitellen täyttyä Dominicuksen hengellä, sillä perustavan laatuisella suhteella Jumalaan ja lähimmäiseen, joka on sääntökunnan merkkinä. Siihen kuuluu pääsy sääntökunnan tradition koko rikkauteen, samoin kuin tietoisuus siitä, että tämä vuosisatojen yli ulottuva yhteenkuuluvuus on enemmän kuin historiallinen tosiasia: se on elävää yhteyttä. Maallikkohaaran lupauksenannossa  se ilmaistaan sanoilla: "Tästä lähtien et enää rukoile yksin. Koko dominikaanisääntökunta rukoilee kanssasi".