Elokuun 23. päivänä lähti neljä vaeltajaa valloittamaan Suomen korkeinta tunturia Háldičohkkaa. Rinkassa oli muiden varusteiden lisäksi kymmenen päivän muonat. Ja se painoi! Rinkka nimittäin. Päivä päivältä tunkeuduimme yhä syvemmälle Käsivarren Lapin erämaahan, kiipesimme yhä useammille tuntureille ja nautimme karun luonnon kauneudesta. Vietimme messua milloin tuvissa, milloin tunturijärvien rannoilla, milloin tuntureiden rinteillä. Kauniimpaa temppeliä ei voisi kuvitella.

Varaustuvat olivat mukavia yöpymispaikkoja, muutamana yönä saimme koko kymmenen hengen tuvan omaan käyttöömme.  Ilma oli kesäisen lämmin ja oli kirkasta ja kuulasta. Oli joukossa pari sumuista ja sateista päivääkin, mutta onneksi vasta kotimatkalle. Oikullinen Haltin sää näytti meille parhaimmat puolensa. Itse Haltille kiipeäminen sujui mukavasti pikkuhiljaa louhikkojen yli hyppien. Sinne ei onneksi tarvinnut rinkkaa raahata, sillä sen saattoi jättää Haltijärven rannalla olevaan uuteen varaustupaan.  Haltilta avautui henkeäsalpaava maisema yli Norjan ja Suomen suurtuntureiden.

Mikä ihmisen saa tavoittelemaan korkeiden vuorten huippuja? Ehkä sama kuin Mooseksen aikanaan. Ihminen ponnistelee ylös vuorelle nähdäkseen paremmin, ymmärtääkseen paremmin - luontoa ja Jumalaa. 

   Lisää Haltin kuvia